KOLMIPIIKKI

(Gasterosteus aculeatus)
ruotsiksi storspigg, englanniksi three-spined stickleback


 

 



Suku:
Kuuluu piikkikalojen heimoon Gasterosteidae. Sukulaislajeina ovat kymmenpiikki, viispiikki ja vaskikala. Kolmipiikkiä kutsutaan myös nimillä rautakala, rautakiiski, kituspiikkijä, rapatuikkinen ja skitari.

Ulkonäkö: Kolmipiikki on pieni kala jonka selässä on nimenmukaisesti kolme piikkiruotoa ja niiden takana on pienet kolmiomaiset eväkalvot. Kaksi etummaista piikkiä ovat kookkaita ja kolmas takana on pienempi. Ruumiinmuoto on sukkulamainen ja pyrstönvarsi hoikka. Pyrstöevä on pieni ja viuhkamainen. Muut evät ovat piikkimäisiä ja kala kykenee lukitsemaan ne törröttämään ulospäin. Sen kyljissä on suomujen sijasta kapeita luukilpiä jotka vaihtelevat lukumäärältään paljon eri yksilöiden välillä. Niin selkä- ja eväpiikkien kuten luupanssarinkin tarkoitus on suojata kalaa pedoilta.

Väriltään kolmipiikki on vihreäselkäinen ja hopeakylkinen. Kutuaikana koiraan silmät tulevat sinisiksi, vatsa ja kurkku muuttuvat punaisiksi ja kiduskansien alaosassa voi esiintyä tummempia läiskiä.

Kolmipiikki on pituudeltaan 4–7 cm ja korkeintaan 9 cm. Se on isompi ja korkeampivartaloisempi kuin muut piikkikalamme.

Suomen ennätyskolmipiikki löytyi vuonna 2011 Helsingin Sea-Lifen akvaariosta, jonne se oli päätynyt sattumalta silakoiden mukana. Kala oli 9,4 cm pitkä.

Kolmipiikki elää vain kolmivuotiaaksi ja kalan hyvin yleinen kuolinsyy on heisimatoihin kuuluva kolmipiikkimato, Schistocephalus solidus. Se on valkea, jaokkeinen mato joka on suurimmillaan yli 5 cm leveä ja se käyttää kolmipiikkiä väli-isäntänään. Mato kasvaa kalan vatsaontelossa niin suureksi että kala pullistuu ja sen uiminen käy hankalaksi. Tällainen paisunut ja veden pinnassa räpiköivä kolmipiikki kiinnittää tiirojen huomion ja päätyy linnun syömäksi. Linnut ovatkin matojen pääisäntiä.

Levinneisyys ja elinympäristö: Kolmipiikki elää pohjoisen pallopuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä, sekä suolaisissa että makeissa vesissä. Merialueilla sitä löytyy Atlantilta, Tyynenmeren rannikkovesistä, Juutinraumasta, Itämerestä ja muutamissa rannikon joista.

Suomessa kolmipiikki elää kaikkialla merenrannikolla, järvissä ja joissa kuten Pyhäselässä, Pielisjoessa ja Utsjoen ja Inarin kunnan vesistöissä.

Kolmipiikki on Suomen rannikoilla yleinen kala ja kutuajan ulkopuolella se elää parvissa rannan tuntumassa, vesikasvillisuuden seassa ja öisin se vetäytyy syvemmälle. Loppukesällä saariston ulkolaitamilla kolmipiikit hakeutuvat erityisin suuriin parviin ja syksyllä ne taas menevät syvänteisiin talvehtimaan.

Laji hyötyy lievästä rehevöitymisestä.

Ravinto: Poikasena kolmipiikki syö planktonäyriäisiä ja aikuisena se siirtyy kaikenlaisiin pieniin selkärangattomiin, kuten surviaissääsken toukkiin, leväsiiroihin, katkoihin, monisukasmatoihin, vesikirppuihin ja hankajalkaisiin. Kolmipiikki itse taas on muille eläimille tärkeä ravinnonlähde, kuten kaloista ahvenelle, hauelle, lohelle, taimenelle ja kuhalle. Linnuista taas esim. koskeloille, uikuille ja tiiroille. Jos kolmipiikki häviäisi, se olisi sitä saalistaville eliöille kohtalokasta.

Lisääntyminen: Kolmipiikki on siitä erityinen kala että se rakentaa pesän ja huolehtii poikasistaan, mitä Suomen kalat eivät yleensä tee.

Kun kutuaika kesäkuussa tulee, merellä talvehtineet kolmipiikit vaeltavat jokiin ja puroihin. Kolmipiikkikoiras rakentaa pesän viemällä hiekkaa pois suussaan tietystä kohdasta kunnes syntyy pieni kuoppa. Kuopan se täyttää vesikasveilla ja sitoo ne yhteen erittämällään lankamaisella liimalla kunnes muodostuu kumpu. Lopuksi se tekee tunnelin tunkemalla pesäkumpunsa lävitse.

Sitten koiras alkaa houkutella naaraita kummulleen ja sen kurkku ja vatsa punertuvat ja silmät sinertyvät. Se ajaa kilpailevat koiraat pois, mutta naaraan se piirittää ns. zig zag-tanssilla joka on siksak-kuvioista poukkoilemista ja ohjailee naaraan pesäänsä. Se tökkii naaraan pyrstöä saadakseen naaraan laskemaan mätimunansa ja sitten hedelmöitettyään munat koiras ajaa naaraankin pois ja jää odottelemaan seuraavaa naarasta. Yhden koiraan pesässä voi käydä jopa noin kymmenenkin naarasta ja eri naaraiden munimat mädit voi erottaa toisistaan paljaalla silmällä.

Mätimunat kypsyvät pesässä 2-3 viikkoa ja kolmipiikkikoiras vartioi niitä koko tämän ajan. Se myös leyhyttelee evillään raikasta vettä munatunnelin lävitse ja poistaa kehittymättömät tai vajavaiset munat. Koiras huolehtii kuoriutuneista poikasistakin niiden ensimmäisen elinviikon ajan ajamalla mahdolliset pedot tiehensä ja paimentamalla liian kauas eksyneet poikaset takaisin pesäänsä. Se jopa tarpeen tullen imaisee poikaset suuhunsa siirrelläkseen niitä turvallisesti.

Kun poikasten ruskuaispussi, josta ne saavat ensimmäisen ravintonsa ehtyy ja katoaa, koiras ajaa ne pois ja siitä lähtien poikaset saavat pärjätä omillaan. Heinäkuun lopussa ja elokuussa matalilta merenrannoilta löytyy usein paljon kuolleita kolmipiikkejä. Nämä ovat vanhoja koiraita jotka ovat kuolleet poikastenhoidon rasitukseen.

Kalastus: Vaikka nykyisin kolmipiikille ei ole taloudellista käyttöä, siitä oli ennen hyötyä kaupallisestikin, sillä siitä saatavasta öljystä tehtiin vernissaa (ainetta käytetään puun käsittelyyn ja maalausten suojaamiseen) ja puristusjäte päätyi kanojen ja sikojen ravinnoksi. Kolmipiikki oli myös kalaöljyn raaka-aine ja sillä lannoitettiin peltoja. Silloin kolmipiikkiä pyydettiin enimmäkseen nuotalla. Nykyisin kolmipiikkiä voidaan käyttää rannikkovesissä katiskoissa syöttinä.