Lapin Kalatalouskeskus selvitti erityisperusteisia kalastusoikeuksia

ProAgria Lappi ry:n Lapin Kalatalouskeskus toteutti keväällä 2013 maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta selvityksen kalastusoikeuksien hallinnoinnista. Selvityksessä käytännön esimerkkinä pidettiin Tenojoen erityisperusteisten kalastusoikeuksien hallinnointia. Hankkeen lopputulemana laadittiin järjestäytyneen erityisperusteisen kalastusoikeuden osakaskunnan mallisäännöt, jossa otettiin huomioon uuden kalastuslain luonnoksissa esitettyjä säännöksiä. Hankkeessa laadituissa mallisäännöissä on ratkaistu esimerkiksi se, kuinka yhtä ja samaa kalastuspaikkaa, esimerkiksi verkkopaikkaa, voi useampi osakastila käyttää saman kesän aikana. Myös se, kuinka osakaskunta osallistuu alueen muun kalastuksen järjestämiseen, on järjestetty säännöissä. Tutkijana hankkeessa toimi varatuomari Aimo Guttorm. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana oli pitäjänneuvos Veikko Guttorm Utsjoelta. Raportin löydät tästä.